Bloglovin icon
Mielitekoja header image

Miksi en osaa hyväksyä?

June 6, 2017

 

Body positivity, itsemyötätunto sekä oman itsensä hyväksyminen sellaisenaan kuin on – tässä tämän hetken selkeästi eniten trendaavat jutut hyvinvoinnin saralla. On ilahduttavaa ja helpottavaa, kun ei enää tarvitsekaan yrittää olla kaikkea sitä mitä valtamedia puskee. Ollaan entistä paremmin tietoisia siitä, mikä on yhteiskunnan asettama kauneusihanne ja mikä on sen sijaan todellisuutta ja aitoa elämää. Mutta onko itsensä hyväksymisen korostamisella kääntöpuoli?

 

 

Kehopositiivisuudella ja muulla sellaisella on mielettömän tärkeä ja ihastuttava viesti kannettavanaan, mutta välillä julkisessa keskustelussa se annetaan ymmärtää hieman väärin. Tarinat siitä, kuinka itsensä hyväksyminen on johtanut täydelliseen ja tasapainoiseen elämään, jossa uskalletaan pukeutua ja käyttäytyä kuten itse halutaan ja kuinka kenenkään mielipide ei enää vaivaa tai kiinnosta, ovat hieman harhaanjohtavia. Voin todella uskoa, että armollisuudella itseä kohtaan voi saavuttaa monia ihania asioita ja nostattaa elämänlaatuaan merkittävästi, mutta asia ei ole niin yksiselitteinen.

 

Pelkoni on, että täydellisyyden tavoittelun sijaan alamme kokea jatkuvaa painetta itsemme hyväksymisestä. Arveluttaa, siirrymmekö vain ääripäästä toiseen. Sillä, kuinka eri naistenlehdet ja terveysjulkaisut tätä asiaa käsittelevät, on suuri merkitys. Medioiden tarinat itsensä hyväksymisen kautta saavutettavasta valtavasta voimaantumisesta antavat usein ymmärtää, että kaikki tämä on saavutettavissa helposti ja nopeasti. Tuosta noin vain muutat juurtuneet ajatusmallisi toisiksi ja elämä alkaa hymyillä! Mutta eihän se aivan niin mene.

 

Ajattele vain positiivisesti.

Älä vertaa itseäsi muihin.

Ole tyytyväinen omaan itseesi.

Kaikki mulle heti nyt.

 


 

Vinkit ja ohjeet itsensä hyväksymiseen ja tyytyväisyyteen tarkoittavat hyvää, mutta ne saattavat ladata turhan paljon painetta lukijalle. Jos esimerkiksi itsetunto-ongelmien kanssa painiva henkilö tutustuu itsensä hyväksymisen käsitteeseen jonkin tällaisen “selviytymistarinan kautta”, hän toki saa varmasti osakseen vertaistukea, mutta jos kertomus on harhaanjohtava, se saattaa tuottaa suuren pettymyksen. Ikävällä tavalla tämä pettymys kohdistuu henkilöön itseensä, eikä niinkään annettuihin vinkkeihin tai tarinoihin. Miksi en osaa hyväksyä itseäni? Enkö onnistu tässäkään? Näin itselle kaivetaan vain syvempää kuoppaa, kun oikeasti tilanteeseen tarvittaisiin vain ripaus armollisuutta.

 

Jos tällaiset pikaratkaisut toimisivat oikeasti, ei meillä olisi ongelmia enää olemassakaan. On täysin tavallista huomata vertaavansa itseään muihin silloin tällöin, eikä silloin tule potea huonoa mieltä siitä, että ei osaa “ajatella oikein”. Vertailu, huonommuudentunteet ja ikävät ajatukset ovat inhimillisiä ja ne kuuluvat elämään. Onkin vain opittava suhtautumaan niihin vähän armollisemmin.

 

 

Kehopositiivisuudella ja hyväksynnällä olen itsekin saanut apua moniin haasteisiini itseni kanssa. Omat vatsamakkarat, finneistä täyttyvä otsa ja vehnästä turpoava maha ei enää määrittele minua itseäni. Olen paljon muuta kuin yksittäiset ulkoiset piirteeni tai niiden summa. Työ- ja opiskelu-uupumukseni on helpottanut ja olen oppinut armollisuutta. Miksi huoleni on sitten herännyt? Pelkään, että media nappaa tästä hyvänmielen trendistä keinon tehdä lisää rahaa ja kääntää sen päälaelleen.

 

 

Haluan siis vielä sanoa, että epätodellisen täydellisyyden tavoittelusta luopuminen ja siirtyminen itsensä hyväksymiseen, armollisuuteen ja itsemyötätuntoon on täysin oikea suunta ja olen siitä vilpittömän innoissani. Nuo asiat eivät kuitenkaan ole nopeita pika-apuja. Ne ovat uusia tapoja suhtautua itseensä, ja niiden pitkäjänteisellä opettelulla ja harjoittelulla voi huomata hyvinvointinsa kohentuneen. Itsensä hyväksymiseen liittyy myös niitä kamalia päiviä, kun mikään omassa itsessä ei miellytä. Silloin pakottaminen ei auta, vaan omiin tunteisiin on suhtauduttava armollisella asenteella.

 

Ensi kerran kun vertaat itseäsi jumppatunnilla vieressä hikoilevaan kaveriin tai sinulla on huono mieli (omasta mielestäsi) epäonnistuneesta esityksestä, työpäivästä tai haastattelusta, muista, että se on inhimillistä ja saat tuntea niin kuin tunnet. Se on aitoa hyväksyntää.

 

Kommentoi >

Kun ei osaa aloittaa

May 22, 2017

 

Aika nihkeää on ollut blogin aluille polkaiseminen. Paljon vaikeampaa kuin uskalsin kuvitella. Vaikka aiemminkin on tullut kirjoiteltua, nyt kynnys postausten aloittamiselle on ollut ylitsepääsemättömän suuri.

 

 

Ja ei, kyse ei ole ollut kiireestä, tekemisestä tai ajan puutteesta. Kyse on ollut liiasta itsekriittisyydestä ja turhasta vaativuudesta. Ihan kuin tekstin olisi pitänyt syntyä kevyesti turhia miettimättä tai pohtimatta. Tai oikeastaan pikemminkin niin, että mitään ei uskalla julkaista, ennen kuin teksti on koluttu tuhanteen kertaan läpi ja syynätty mahdollisimman täydelliseksi. Mutta enhän mä sitä tältä kirjoittamiselta tahtonut.

 

Tää maanantai sai mut kuitenkin ärsyyntymään kaikkeen saamattomuuteen ja avasin aivan uudella päättäväisyydellä listauksen niistä aiheista ja asioista, joista oon halunnut kirjoittaa. Kirjoitanpa sitten itsevarmuudesta, paskasta musiikista, villasukkien kutomisesta tai orastavasta ammatti-identiteetistä, niin ainakin kirjoitan. Ja toivon, että saisin tulevaisuudessa myös teiltä, mahdollisilta lukijoilta, ajatuksia ja ideoita.

 

 

 

 

Kuvat on tosiaan meidän kotoa otettuja ja nekin jo vähintään kuukauden takaisia. Lupaan kesäisempiä kuvia heti, kun huushollikin on putsattu talven ja kevään pölyistä!

 

 

Kommentoi >

Alkurykäisy

April 10, 2017

 

En oo aivan varma, mistä ajatus blogin pystyttämiselle lähti, mutta sen hauduttelu on kestänyt jo pidemmän tovin. Se on ehkä identiteettikriisin, valmistumisahdistuksen sekä vallitsevaan pinnallisuuteen ja täydellisyyteen kyllästymisen ja tukehtumisen tulos. Olihan mulla parisen vuotta sitten jonkinlainen blogi, jonka kirjoittamisesta nautin kyllä suuresti. Jossain vaiheessa se vain alkoi tuntua raskaalta ja luulen, että se johtui blogin aihealueen sopimattomuudesta suhteessa mun omaan elämään.

 

Haluan siis tässä blogissa keskustella ehkä jostain muusta kuin viimeisen kuukauden vaateostoksista tai kuumimmista kosmetiikkatrendeistä. Ehkäpä siksi, koska en niistä mitään juuri tiedäkään. Toki voin luvata, että kevyttä hömppää on luvassa ja sitä voi tilanteen tullen olla myös runsain mitoin. Luin kyllä erinäisistä lähteistä, että blogia perustettaessa kannattaa rajata aihealueet suhteellisen tarkkaan. Teen varmaan tämänkin sitten nurinkurisesti, kun haluan jättää blogille tilaa muotoutua matkan varrella.

 

 

Lähden rehellisesti kirjoittamaan niistä asioista, joista nautin, ja sellaisista teemoista, jotka koen erityisen tärkeiksi. Ja koska pidän psykologiasta ja monista arkea piristävistä kauniista asioista, niitä voi myös tämän blogin sisällöltä odottaa.

 

Jos siis haluat toisinaan lukea keittiöpsykologiaa ja myös sitä oikeampaa psykologiaa, nauttia kivoista kuvista sekä saada vähän erilaista näkökulmaa asioihin, kannattanee eksyä tähän blogiin vielä uudestaan.

 

Katsotaan, mitä tästä vielä kehkeytyy!

 

 

Kommentoi >