Podcastin ensimmäinen jakso: Rahapeliriippuvaisen omaisen silmin

Tämä seuraava teksti on yhteenveto ensimmäisestä podcast haastattelusta. Ensimmäisessä haastattelussa olemme haastatelleet omaista, joka toivoo pysyä anonyymina. Haastattelusta vastasi pedagogi ja freelancer juontaja Hanna-Mari Kujala, ja projektin valokuvat on Kati Koskenmäki-Towan käsialaa.

Rahapelaaminen hiipi vahingossa haastateltavamme elämään. Yli 20 vuotta haastateltavamme seurasi läheltä isäpuolensa pelaamista, ja todisti vierestä minkälaista äidin elämä oli rahapeliriippuvaisen rinnalla.

Rahapeliriippuvuus ei näy päälle päin kuten esim. päihderiippuvuus. Esimerkkinä alkoholi, se haisee ja näkyy käyttäjästä ulospäin. Mutta rahapeliriippuvuus on helppoa salata. Vasta kun ongelmat ovat syviä ja vaikeita, ne yleensä tulevat julki. Niin haastateltavammekin tapauksessa. Vasta kun ongelmat kasaantuivat voitiin todentaa kokonaiskuva: kuinka vakavasta ja syvästä asiasta oli kyse.

Isäpuolen pelaaminen ei ollut satunnaista, vaan systemaattista toimintaa, joka lopulta johti riippuvuuteen. Rahapeliriippuvuus ulkopuolisen silmin katsottuna ei näyttänyt juurikaan vaikuttavan isäpuolen persoonaan. Muut läheiset, lähipiiri tai tuttavat eivät nähneet pintaa syvemmälle.

Haastateltavamme kertoo, että isäpuoli oli hyvin mukava ja miellyttävä persoona. Kukaan perheen lähipiiristä ei tiennyt ongelman vakavuutta, ja vain äiti tiesi koko totuuden. Ulospäin näkyi vain isäpuolen pinta, ei mitään syvällistä. Mutta kukaan ei tiennyt isäpuolen kokemuksista ja tunteista hänen sisimmissään, sillä puhuminen ei kuulunut tapoihin.

Ajan kanssa ongelmat kasaantuivat ja alkoi olla enemmän taloudellista huolta ja luottamuksen puutetta. Haastateltavamme toteaakin, että vierestä oli rankkaa katsoa tapahtumien kulkua. Kun itse halusi olla avuksi, mutta vastapuoli ei nähnyt mitään vikaa tai ongelmaa omassa toiminnassaan. Haastateltavamme toteaa myös, että läheiset saattavat itse myös peitellä toisen läheisen ongelmia. Halutaan pitää kulissit kunnossa. Vasta jälkikäteen haastateltavammekin sai äidiltään kuulla asioiden todellisen laidan, ja kuinka syvällä peliriippuvuuden syövereissä isäpuoli oli. Haastateltavamme toteaa myös, että usein ei suoranaisesti valehdella, mutta jätetään asioita kertomatta.

Isäpuolella oli hyvä toimeentulo, mutta jossain vaiheessa harrikat ja autot alkoi mennä myyntiin, ja rakkaista asioista jouduttiin luopumaan velkojen takia. Tässä vaiheessa myös haastateltavemme heräsi epäilys siitä, ettei enää puhuta pienestä pelaamisesta ja pienistä summista. Tässä vaiheessa myös oma äiti alkoi perheen elättäjäksi, ja se herätti huolen siitä kuinka oma äiti selviää kaiken keskellä.

Perhe-elämän viimeiset vuodet olivat haastellisia ja tilanne niin huono että äiti alkoi itse väsymään, laihtumaan ja masentumaan. Äiti selvästi vetäytyi elämästä. Pelko äidin puolesta oli jatkuvasti läsnä, myös pelko äidin sairastumisesta pelaajan rinnalla oli suuri.

Isäpuoli ei ollut puhujatyyppiä, ja kun häntä tapasi, ei ongelmista koskaan puhuttu. Äiti myös salasi asioita, ettei isäpuoli suutu. Isäpuoli oli myös hyvin mustasukkainen, ja asioista oli vaikeaa puhua ääneen.

Ihminen joka ei myönnä ongelmaa, sellaista ihmistä on hyvin vaikeaa auttaa. Haastateltavamme kertoo, että joskus soitetiin poliisia isäpuolen itsetuhoistuuden vuoksi paikalle, mutta ikinä näyttö ei riittänyt pakkohoitoon. Haastateltavamme mielestä peliriippuvaisen läheisiä voisi auttaa parhaiten vertaistuen turvin, koska ihminen kenellä ei ole kosketuspintaa elämästä peliriippuvaisena tai peliriippuvaisen läheisenä, hän ei täysin ymmärrä mistä on kyse. Myös ammattiapu on välttämätöntä. Rahapeliriippuvuudessa on hyvin monta puolta, ja polkuja on monia.

Isäpuolen elämä päättyi itsemurhaan kaksi vuotta sitten, tässä vaiheessa haastateltavamme äidinkin elämä oli jo hyvin tiukoilla. Äiti päätyi lopulta eroon, ja erosta seuraavana päivänä isäpuoli teki itsemurhan. Itsemurhan hän päätyi tekemään koko perheelle hyvin merkitykselliseen paikkaan. Paikkaan joka oli koko perheelle tärkeä. Paikkaan, missä oli vietetty yhdessä paljon aikaa.

Muille peliriippuvaisille haastateltavamme sanoma on, että toivoa on aina, ja raha on vain rahaa. Kun asiat nostetaan rohkeasti pöydälle, ne saadaan myös järjestymään. Tarjottava apu tulisi myös ottaa vastaan. Samaa hän toivoo myös omaisille: ei ole helppoa olla tukena jos itse on uupunut ja voimaton. Apu ja tuki on tärkeää kaikille osapuolille.

Arjessa selvät merkit peliriippuvuudesta oli, että isäpuolen lähtiessä kauppaan, häneltä meni ajantaju ja hän päätyi ostosten tekemisen sijaan pelaamaan tuntikausiksi. Ostokset jäivät tekemättä. Myös laskujen peittely ja hävittäminen osoittautui rutiiniksi. Lisäksi rahat oli jo palkkapäivänä loppu, ja rahaa lainattiin lopulta pitkin kyliä.

Haastateltavan äiti on kokenut suurta epäonnistumista ja itsensä syyllistämistä tilanteen vuoksi. Haastateltavamme äiti on syntynyt 1950-luvulla, ja myös sillä on varmasti ollut vaikutusta häpeäntunteiden ja vaikenemisen ilmapiiriin. Nykynuoret helpommin puhuvat erilaisista haasteista ja ongelmistaan eikä aihe ole heidän keskuudessa yhtä tabu, kuten vanhemman sukupolven keskuudessa.

Isäpuolen itsemurhasta on nyt kaksi vuotta ja äidin vointi on nyt parempi. Toki aiheesta keskustelu edelleen herkistää. Äiti on myös päätynyt takaamaan aikoinaan isäpuolen velkoja siinä toivossa että velat saataisiin kuitattua, ja pelaaminen loppuisi. Näitä velkoja äiti maksaa edelleen. Mutta nyt hän näkee tunnelinpäässä valoa ja ymmärtää että elämää on vielä elettävänä. Pyrkimys on keskittyä tulevaisuuteen, koska menneisiin ei voi enää vaikuttaa.

Kuuntele kaikki podcastit klikkaamalla tästä.