Podcastin kolmas jakso: Psykologi Otso Saariluoman toinen haastattelu.

Tämä seuraava teksti on yhteenveto podcastin kolmannesta jaksosta. Kolmannessa jaksossa jatkamme Peliklinikan psykologin, Otso Saariluoman kanssa keskustelua. Haastattelusta vastasi pedagogi ja freelancer juontaja Hanna-Mari Kujala, ja projektin valokuvat ovat Kati Koskenmäki-Towan käsialaa.

Tässä kolmannessa jaksossa pohdimme muun muassa sitä, kuinka omaiset ja läheiset voivat hakeutua avun piiriin, mitä oikeuksia ja mahdollisuuksia heillä on peliriippuvaisen omaisena saada apua tilanteeseen.

Laskennallisesti Suomessa ongelmallisesta rahapelaamisesta kärsii noin 130 000 ihmistä, ja luku kasvaa rajusti kun siihen lisätään perhe, läheiset ja ystävät. Ongelmapelaaminen ei koskaan kosketa vain pelaajaa itseään, vaan aina myös pelaajan läheisiä. Tuoreimmat laskennalliset luvut kertovat, että Suomessa olisi noin 800 000 läheistä, jota rahapelaaminen koskettaa pelaajan rinnallakulkijana.

Otso kertoo, että siinä vaiheessa kun läheiselle tulee ilmi rahapeliriippuvuus, on se aina kriisi ja shokki. Se herättää omaisissa ja läheisissä paljon kysymyksiä. Tilanteessa on monesti hankala päätellä onko pelaaja rehellinen, kertooko hän kaiken oleellisen. Tällaisessa tilanteessa on aina paljon sulateltavaa. Kokonaisuuteen vaikuttaa myös moni asia. Se, onko itsellä kokemusta riippuvaisuuksista vaikuttaa myös tapaan ymmärtää asioita. Onko läheisellä itsellään tietotaitoa aiheesta ennestään, onko aiheeseen ehkä ennestään jotain kosketusta. Läheiselle tällainen tieto on kuitenkin aina kriisi, ja jos yhtään tuntuu siltä ettei omat keinot riitä tiedon jäsentelyyn, kannattaa apua hakea itselleen jotta saa selvitettyä omia ajatuksiaan, sekä koko tilannetta itselleen ja löytääkseen välineitä ja toimintapoja tilanteeseen.

80% suomalaisista pelaa rahapelejä. Joka kolmas pelaa viikoittain. Miehet käyttävät pelaamiseen enemmän aikaa ja rahaa kuin naiset. Pelaaminen on yleisintä 25-34 vuotiailla. Suosituimpia pelejä Suomessa ovat lotto, raha-automaattipelit, erilaiset nettiarvat ja netti kasinopelit.

Puhutaan pelihaittakentästä, ja se on hyvin moninainen. Sekä rahapeleistä kärsivät pelaajat että rahapelaajan omaiset kokevat paljon haittoja. Haitat voivat olla taloudellisia, tai tunnetason haittoja, ihmissuhteisiin tai terveydentilaan johtavia haittoja, Monesti rahapelaamisen paljastuminen tuo myös ymmärrystä tilanteeseen; nähdään miksi laskut ovat erääntyneet tai miksi laskuja on mennyt ulosottoon, miksi arjessa on ollut paljon valehtelua ja salailua.

Tätä kaikkea seuraa ymmärrettävästi luottamuspula. Omainen voi myös miettiä, voiko läheinen huonosti hänen takiaan? Meneekö suhteessa huonosti, jos läheinen ennemmin pelaa rahapelejä kun viettää aikaa läheistensä kanssa?

Tämmöisessä tilanteessa keskustelu on avainasemassa, ja jotta vallitsevaa ongelmaa voidaan alkaa työstää, tulee olla keskusteluyhteys. On löydettävä yhteinen kanava puhumiselle. On opeteltava työstämään sekä tunnepuolta että taloudellisia asioita, myös perheen sisäinen dynamiikka tulisi huomioida. Puhuminen lienee ainoa keino työstää näitä haasteita. Ja jos ei ennestään osaa puhua vaikeista asioista, sitten tätä taitoa tulisi alkaa opettelemaan. Myös kuuntelun taito on avainasemassa.

Sukupolvien väliset erot puhuttavat myös. 60 vuotiaat peliriippuvaiset ja heidän omaiset, heille tuntuu olevan tyypillistä salata asioita ja pitää kulissit kunnossa niin, ettei edes omat lapset välttämättä tiedä rahapeliongelmasta. Nuoriso taas puhuu enemmän ongelmistaan, avoimesti ja jopa julkisesti tänä päivänä. Toki tulee muistaa, että tilanteet ja ihmiset ovat yksilöitä, ei voi siis yleistää.

Itsemurhariski peliongelmien yhteydessä on huomattavan korkea. Tämä liittynee siihen, että verrattuna moniin muihin riippuvuusongelmiin, rahapeliriippuvuutta on helppo salata. Se ei haise hengityksestä tai näy suoraan käytöksestä. Se on salaisuus jonka pystyy hyvin pitkään piilottamaan ja salaisuus voi lopulta paisua valtaisaksi taakaksi pelaajan mielessä. Usein peliriippuvaisilla/peliongelmaisilla on pohjakosketuksen yhteydessä tunne häpeästä, että he ovat lopullisesti epäonnistuneet ja saaneet asiansa solmuun. Niin solmuun ettei siitä ole ulospääsyä.

Tyypillisesti itsemurhaan ei kuulu halu kuolla, mutta kokemus siitä, ettei vallitsevassa tilanteessa pysty jatkamaan elämää, ettei osaa elää, voi ajaa ihmisen itsetuhoon. Tämä häpeän tunne saattaa koskettaa myös läheisiä. He miettivät miksi eivät ole nähneet pelaajan valheiden taakse, miksi eivät ole havahtuneet ongelmaan.

Omainen helposti syyllistää itseään tilanteesta. Tämä on läheiselle hyvin tyypillistä, kaikki ne itsesyytökset jälkeenpäin, että olisi pitänyt nähdä tai ymmärtää tai aavistaa tilanteen vakavuus. Mutta aina tulisi muistaa, että vastuu pelaamisesta on aina loppukädessä pelaajalla itsellään. Ei ole läheisen tehtävä olla portinvartija, eikä omainen voi pelaajaa pelastaa. Vastuu on lopulta aina itse pelaajalla.

Rahapelaamisesta puhutaan huomattavasi enemmän kun aiemmin. Mutta pohdimme podcastissa minkä takia aiheeseen ei osata esimerkiksi opiskelija- ja työterveydessä tarttua. Eli miksi rahapelaamisesta ei ole tullut diagnostisesti arkipäivää, kuten mielialaseuloista tai päihdekyselyistä? Tieto rahapelaamisen tuomista ongelmista on suomalaisessa yhteiskunnassa lisääntynyt. Pelaamisen kulttuurilliset ja historialliset juuret ovat meidän yhteiskunnassa kuitenkin syvällä. Hiljalleen on myös ymmärretty, ettei tässä ole kyse enää harvinaisesta ongelmasta. Tätä kautta olisi toivottavaa että myös diagnostiikka lisääntyy ja automatisoituu kentällä.

Jos mietitään alkoholikysymyksiä, myös niiden tuominen kyselypatteristoon oli aikoineen pitkän tien takana. Muutos on hidasta, mutta pitkällä aikajänteellä muutosta syntyy. Ja tämäkin podcast on osoitus siitä että asioista puhutaan, yhteistä ymmärrystä kollektiivisesti lisätään ja tuodaan esille, että tällainenkin ongelma voi olla olemassa.

Tiedustelimme Otsolta myös minkälainen on klassinen pelaajan polku. Otso tuo vastauksessaan esille iän merkityksen asiassa. Pelaamisen vähimmäisikäraja on noussut ja aiemmin kosketus rahapelaamiseen on voinut olla hyvinkin nuorella iällä. Tyypillisimmillään ongelmat eivät useinkaan ala heti. Moni muistaa miten ja missä ja kenen kanssa on ensikosketuksen pelaamiseen saanut. Esimerkiksi omien isovanhempien kanssa lapsuudessa.

Otso kertoo, että pelaaminen voikin pysyä pitkään hallinnassa. Välillä vauhti saattaa kasvaa, kunnes taas jarrutellaan, mutta ongelmat alkavat hiljalleen kasautua. Kun akuutit rahaongelmat alkavat painaa päälle, ei nopeita rahanlähteitä ole useinkaan helposti saatavilla, ja silloin pelaaminen on monelle se ensimmäinen ratkaisu. Eli ongelmat koitetaan ratkaista sillä millä ne ovat tulleetkin.

Tiedustelemme myös kuinka usein peliriippuvainen ajautuu tilanteeseen, missä rikollisuus astuu kuvaan mukaan. Otso vahvistaa, että tätä valitettavasti tapahtuu, ja myös Peliklinikka tekee yhteistyötä rikosseuraamuslaitoksen kanssa. Tämä tuntuu olevan pelottavan helppo tie monelle. Ihminen ”lainaa” rahaa työnantajan kassasta, tai omaisen ”nimissä”, ja sitten on mennyt omat ja muiden rahat sekaisin ja rikosnimike onkin usein petos.

Pikavipeistä ja pelikasinoiden mainoksista Otso toteaa että henkilö kenellä ei ole ongelmaa asian kanssa, ohittaa nämä eikä välttämättä kiinnitä asiaan mitään huomiota. Mutta henkilö kenelle rahapelit on arkea, kohdennettu markkinointi ja algoritmit tekevät mainonnasta ja markkinoinnista tavattoman härskiä. Heille mainonta näkyy kaikkialla.

Valheet ovat rahapelaajalle arkea, ja kun keskustellaan siitä, onko mahdollista että omaiset tietämättään mahdollistavat rahapelaajan pelaamisen. Tämä on mahdollista. Yleensä läheiset tiedostavat, että jotain on vialla, toinen saattaa olla esimerkiksi poikkeuksellisen etäinen.

Yleensä selitykseksi annetaan työkiireet tai muu arkinen selitys. ”Tämä on vain vaihe elämässä”, ruuhkavuodet, jne. Ei niinkään osata ajatella että syy olisi mitenkään dramaattinen. Mutta kun pelaaja tulee julki ongelman kanssa, esimerkiksi taloudellisista syistä, silloin läheinen saa palaset kohdilleen. Hän löytää selityksen pelaajan käytökselle. Usein rahapelaajaa epäillään esim. suhteen ulkopuolisista suhteista, työpaikan ongelmista tms.

Ihmisellä on luontainen tapa yrittää selvitä omin neuvoin häpeällisistä asioista, pitkittää julkituloa ongelmien kanssa. Läheisiä halutaan suojella. Moni sanookin, että olisi helpompaa ymmärtää esimerkiksi toinen nainen, kun rahapelaaminen ongelmien syyksi. Sillä rahapelaaminen on aihe mitä ei ymmärretä eikä käsitetä. Toisaalta kun luottamus menetetään, aletaan epäilemään myös mitä kaikkea muuta pelaaja salaa. Tässä vaiheessa läheinen luonnostaan kyseenlaistaa kaiken luottamuksen.

Mietimme, voiko rahapelaamisesta toipua, ja missä vaiheessa pelaaja voi sanoa olevansa toipunut. Valtaosa pelaajista havahtuu pohjakosketukseen, mutta se ei ole aina välttämätöntä. Ongelmaan voi havahtua aiemminkin. Ihminen joka on pelannut pitkään, hänen on vaikeaa poisoppia pelaamisesta, ja riski siihen että ongelmat uusiutuvat on suuri.

Kaikki ongelmapelaajat eivät myöskään yritä päästä pelaamisesta kokonaan eroon, mutta heille on tavallaan kapseloitunut muistiin se mitä pelaaminen pahimmillaan voi olla, ja silloin pelaaja tiedostaa että se suo sieltä pelaamisestakin löytyy, ja hän osaa välttää tätä.

Peliriippuvuudesta toipuvalle olevia tukitoimia on monia, riippuen mistä apua hakee. Maailmalla on tehty myös lääkekokeiluja, mutta nämä eivät vielä Suomessa ole arkea ja hoidollista valtavirtaa. Meillä panostetaan enemmän psykososiaalisia tukitoimia ja esimerkiksi uusien toimintamallien opettelua ja vertaistukea. Peliriippuvuuteen liittyy vahvasti häpeän tunne, ja sen taakan hälventäminen on oleellisinta peliriippuvaisen toipumiselle.

Pelimaailman markkinointia ja mainostamista säädellään arpajaislain kautta, toiminta on yhteiskunnallisen säätelyn alaisuudessa. Monet päätökset tulisi tehdä yhteisesti.

Rahapelaajan perussääntö on se, että kohtuupelaamiseen palaaminen on vaikeaa ja haastavaa. Riippumisalttius ja oppimishistoria on niin pitkä, että tämä on hyvin harvinaista. Retkahtaminen on todellisuutta, aivan kuten alkoholismissakin.

Vastuu pelaamisesta on pelaajalla itsessään, eikä sitä vastuuta voi pelaajalta pois ottaa. Kunnilla on vastuu tarjota hoitoa ja apua pelaamiseen. Mutta kukaan ei voi kieltää tai estää pelaajaa pelaamasta, ainoastaan itse pelaaja. Kentällä peliriippuvuus tunnistetaan harvoin, ja tätä tietoisuutta tulisi lisätä myös ammattilaisten keskuudessa. Mutta totta on se, ettei ketään voi auttaa, ellei itse halua ottaa apua vastaan. Aivan sama mistä riippuvuudesta on kyse.

Löydät Otson toisen jakson tästä, käy kuuntelemassa!