Sote on rikki

Olen miettinyt tätä pian puoli vuotta. Päivä päivältä itselleni on selvempää, että on aika tehdä pesäeroa terveydenhuoltoalaan. Minun on tehtävä se itsekkäistä syistä, oman jaksamiseni ja hyvinvointini vuoksi. Kun omat ajatukset ja arvot eivät enää kohtaa terveydenhuollon todellisuuden kanssa, on pysähdyttävä miettimään, mitä voin itse tehdä toisin. Sote-juna kulkee hoitajien kustannuksella, ja itse en ole valmis jatkamaan matkaa vallitsevilla matkaehdoilla. Koen, että työn tulisi antaa enemmän, kun ottaa. Tällä hetkellä punnukset ovat toisin ja se saa minut tietoisesti etsimään tietä pois sote-alalta. Eikä tuoreet sote-uutiset tätä tunnetta kevennä.

Tiedän olevani hyvä työntekijä. Tiedän myös olevani pidetty kollega ja kuulemani mukaan myös asiallinen esihenkilö. Toki kyseisen aseman osalta olen vasta urani alussa. On ollut kuitenkin hienoa huomata, että asia mistä olen aina ehdottomasti ollut sitä mieltä, ettei se ole minua varten, onkin osoittautunut itselleni miellyttäväksi kokemukseksi. Tässä samassa yhteydessä tulee vastaan se mutta. Vaikka itse pyrin pitämään hyvää huolta kollegoistani ja työntekijöistäni, todellisuudessa olemme kaikki vain resurssimassaa. En enää usko sotesta lähtevään muutokseen. Muutos lähtee minusta itsestäni ja omista valinnoistani.

Työssäni olen säntillinen, muita arvostava, tilaa antava, osaamistani jakava ja pyrin tasapuolisuuteen. Itselläni on valtava kunnioitus muita alan ammattilaisia kohtaan ja päivittäin opin uutta työssäni. Olen hyvä asiakaspalvelutilanteissa ja teen kaikkeni, jotta asiakas saa parhaan mahdollisen palvelukokemuksen. Tämän tietävät kaikki, jotka ovat kanssani töitä tehneet. Teen työtäni tasalaatuisesti suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Onpa ollut tilanteita, joissa olen pelastanut asiakkaan päivän jopa espanjaksi. Hallitsen kliinisen työn monipuolisesti ja väitän olevani ammattilainen, jolla on laaja pelikenttä. Tämän lisäksi minulla on markkinoinnin ja viestinnän tradenomitutkinto ja opiskelupaikka YAMK:ssa soten kehittämisen ja johtamisen opinnoissa. Nuorempana suoritin myös kulttuurialan opintoja. Minusta on moneksi. Miksi kuitenkin koen riittämättömyyden tunnetta työssäni?

Esihenkilönä olen kokenut, että omalla asenteellani ja ystävällisyydelläni on valtava vaikutus yhteistyön sujuvuuteen ja miellyttävyyteen. Onnellinen työntekijä, positiosta riippumatta, on voimavara koko työyhteisölle ja erinomainen käyntikortti yritykselle/organisaatiolle. Kolikon toinen puoli taas on se, että kaikesta pitäisi voida puhua ääneen työyhteisössä. Myös negatiivisista tunteista. Tähän on oltava mahdollisuus ilman häpeää tai pelkoa siitä, mitä ”avautumisesta” seuraa. Työelämässäkin on tunteet pelissä. Se on inhimillistä. Viestinnän näkökulmasta kyse on harvemmin siitä mitä sanotaan, vaan miten ja millä äänensävyllä asiat sanoitetaan. Viestinnän tarkoitus on minimoida epätietoisuutta ja lisätä vuorovaikutusta, ja helpottaa työn tekemistä. Viestinnän avulla myös profiloidaan työyhteisöä ja luodaan merkityksellisyyttä. Tämän takia peräänkuulutan sisäisen viestinnän merkitystä myös sote-alalla. Toimiva viestintä on myös potilasturvallisuus kysymys.

Kokemukseni mukaan työyhteisössä tehdään valitettavan usein turhaa ja päällekkäistä työtä ontuvan viestinnän ja vuorovaikutuksen vuoksi. Toisinaan kyse on työyhteisön sisäisistä kommunikoinnin haasteista. Mikäli ajantasainen viestintä ei toteudu, se heijastuu myös kentälle sekä asiakastyöhön. Heikko sisäinen viestintä näkyy muun muassa päällekkäisinä työtehtävinä ja turhautumisena tehtävään työhön. Kun viestintä sakkaa, se myös osaltaan vaikuttaa ammatillisen arvostuksen kokemukseen. Nämä haasteet vaikuttavat työhyvinvointiin sekä arvostuksen ja välittämisen kokemuksiin työssä.

Olen kokenut, että työssäni on asioita, joihin voin vaikuttaa, kuten oma käyttäytymiseni, tapani kannustaa ja tukea, olla ihminen ihmiselle. Myös ilo ja nauru kuuluu työpaikalle. Nämä ovat arkisia keinoja lisätä työhyvinvointia omassa työyhteisössäni. Työssäni on myös hyvin paljon asioita, joihin ainoastaan joku minua ylempi taho voi omalla toiminnallaan vaikuttaa. Vaikuttamisen tavoite on muuttaa asioita parempaan suuntaan, mutta lähiesimiehenä keinoni edistää vallitsevia työolosuhteita ovat rajalliset. Hierarkia ja ylemmän johdon linjaukset määrittelevät vahvasti lähiesihenkilön ratkaisumahdollisuuksia.

Työtehtävieni äärellä olen kokenut päivittäin riittämättömyyden tunnetta. Tiedostan tinkiväni omasta työhyvinvoinnistani ja työssä jaksamisesta riittämättömien resurssien takia. Kun puhutaan resursseista, puhutaan puhtaasti rahasta. Ja kyllähän se raha auttaisi. Mutta vallitsevassa tilanteessa yksistään raha ei hoitohenkilökunnan vähyyttä pelasta. Oleellista olisi panostaa riittävään henkilömitoitukseen, työrauhaan ja tätä kautta työn mielekkyyteen ja työhyvinvointiin. Hoitajan tulisi voida toteuttaa päivittäistä työtä eettisesti kestävällä tavalla, niin kuin hoitajat on koulutettu. Oma subjektiivinen kokemukseni on, että hoitotyö ei ole enää pitkään aikaan ollut inhimillistä. Ja omaan kokemukseeni perustuen, juuri inhimillisyyden puute ja välinpitämättömyys on se, mikä minun soteni on rikkonut.

Hoitajat olivat lähtökuopissa jo ennen koronaa. Veikkaan, että suurin irtisanoutumisten aalto on vasta edessä. Väitän, että aidolla läsnäololla saisi tässäkin asiassa ihmeitä aikaan. Hoitajilla on tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi. Poliitikkojen ja soten johdon olisi aika avata silmät ja nähdä, mitä kentällä tapahtuu ja käydä dialogia yhdessä kentän kanssa. Etsiä toimivia ratkaisuja, eikä ainoastaan sanella toimintatapoja, ehtoja tai pakkolakeja. Luottaa hoitajilta tulevaan viestiin kentän olosuhteista ja arvostaa hoitajien näkemyksiä. Me hoitajat olemme enemmän kuin resurssi. Meillä on näkemystä, ammattitaitoa ja kykyä saada asiat toimimaan paineenkin keskellä, mutta arvostuksen puute ja riittämättömyyden tunne ajavat entistä useamman hoitajan etsimään vaihtoehtoisia työmahdollisuuksia. Niin minutkin.

Uskon löytäväni työn, missä koen olevani enemmän arvostettu ja missä ammatillista osaamistani sekä kasvuani tuetaan. Työn, missä yhteisöllisyys ja diversiteetti nähdään rikkautena tavoiteltaessa yhteistä hyvää. Jonkun mielestä maailmankuvani on illuusioiden verhoama, mutta uskon lempeyteen ja pehmeisiin arvoihin. Ja sellainen ihminen haluan olla jatkossakin. En halua kyynistyä ja menettää toivoani ihmisyyteen, minkä vuoksi minun on aika jatkaa matkaani uusille urille. Nähtäväksi jää, kuinka omia arvojani jatkossa tulen toteuttamaan, mutta muutoksen tuulet puhaltavat! Onneksi tapoja muuttaa omia polkuja on monia. Mutta tällä kertaa muutoksen kohteena olen minä ja oma hyvinvointini, koska kunkin oma jaksaminen tulisi olla meidän jokaisen tärkein prioriteetti.